Sulle mä yritin tulla juttelemaan, mut en päässyt. Sen vahvat käsivarret oli mun ympärillä tiukasti sen kuiskaillessa kuinka se haluaa mua. Räpistelin ja rimpuilin, halusin pois tästä, väärän miehen sylistä. Ei siitä päälle päin uskonut sen olevan näin vahva.
Mä olin jo aiemmin illalla huomannut sen nälkäisen tuijotuksen, jota yritin vältellä parhaani mukaan. Sitten se alko heti kun Riina ei ollut katsomassa, heti se alkoi käpälöidä ja hieroa hartioita. Työnsin ne kädet lukuiset kerrat pois mun vartalolta ja aina ne vaan löys tiensä uudestaan mun iholle.
Ponkaisin lattialta ylös ja kävelin laukulleni. Otin tupakan ja menin parvekkeelle. Nojasin kaiteeseen savun mennessä keuhkoihini. Pidin sitä kauan siellä ennenkuin puhalsin ulos. Ja taas tunsin kädet vyötärölläni. Aloin jo hiiltyä tähän, monet kerrat olin jo sanonut sille että pitää näppinsä erossa musta, multa se ei tuu saamaan yhtään mitään ei tänään, eikä milloinkaan muulloinkaan. Näpäytin tupakkini kauas parvekkeelta ja käännyin siihen päin, ja otin ne kädet jälleen kerran pois itseni ympäriltä. Yritin päästä sen ohitse mut se laittoi toisen kätensä jalkojeni välistä ja nosti mut yhdellä kädellä ilmaan, tuijotin sitä lähes suu auki, se näytti niin heiveröiseltä ettei jaksaisi nostaa edes kahdella. Potkaisin lujaa kylkeen, mut ei se siitä näyttänyt järin välittävän.
Kannettuaan mut sohvalle se kampesi itsensä mun päälle ja työnsi kielensä väkisin suuhuni. Puraisin tätä suuhuni tullutta ylimääräistä asiaa ja työnsin sen todella lujaa lattialle. Kyllä mustakin sitä voimaa löytyisi jos sitä todella tarvittaisiin tänä iltana. Sihisin sille kuin myrkkykäärme että se olisi todellakin parempi pysyä kauempana mikäli mieli säilyttää yöpaikkansa ja naamansa perusvaaleana.
Kipitin takaisin lattialle lukemaan mitä olit kirjoittanut ja olit häipynyt. Mun teki mieli lyödä jotakuta, ton paskapään takia en saanut sanoa sulle hyvää yötä, enkä mitään muutakaan. Vitutti. Eikä aikaakaan, taas se oli siinä. Se yritti vielä vihjailla jotain, kysyi et osaatko sä panna mua oikein, ja väitti olevansa parempi. "Kyllä se osaa, painu sä jo helvettiin siitä. Multa ei tipu sulle yhtään mitään, ei nyt, eikä koskaan."
Huulesi loistavat kuin Pariisi
Rakkaani
Aina kanssasi
Kultaseni
Mutta kyyneleesi tuovat pienen Lontoon minulle
Berliini ei koskaan voi olla niin kylmä, kun sinä saavut
Beibi, voisitko
Tanssia kanssani yöhön
Vakavaan kuunloisteeseen
Kirkkaampaan kuin tähdet, jotka ylläsi loistaa
And the loving feels alright
Sen voin sanoa, ett mulla oli tiistaista lähtien koko viikon sellanen jyskytys "SOITA JUMALAUTA SISKOLLESI, JOS SULLE MUU KUIN OMA PEILIKUVAS YHTÄÄN MERKKAA!!". En sitt saanut sitä rauhaa ennemmin kuin lauantaina. Kiitos että vastasit, olin tulla hulluksi.